Pride-kulkueeseen tehty kaasuisku nosti yhteiskunnalliseen keskusteluun tärkeän epäkohdan, vähemmistöihin sopeutumisen. Kristillisdemokraatit ovat omalta osaltaan pyrkineet tuomaan enemmistön (puolueen äänisaalis viime eduskuntavaaleissa 4,86%) mielipidettä ja pyrkineet osoittamaan vähemmistölle oikean toimintatavan. On oikein olla erilainen, mutta sitä pitäisi ymmärtää hävetä ja olla erilaisuudestaan hiljaa.
On väärin, että jokainen ihminen joka on millään tavalla erikoinen jaksaa olla ylpeä siitä. Eivätkö homot esimerkiksi tajua, että enemmistö kokee heidän elämäntapansa provosoinniksi? Olennaisessa osassa on ollut myös keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista. Päivi Räsänen (kd.) kertoi että miehen ja naisen parisuhteella tulee olla erityisasema yhteiskunnassa, sillä se mahdollistaa ihmiskunnan jatkuvuuden. Koska homoavioliittojen salliminen johtaisi varmasti homoseksuaalisuuden räjähtävään kasvuun, tulisi mielestäni myös parisuhteen rekisteröinti estää. Suomalainen yhteiskunta ei kestä enää vähenevää syntyvyyttä, huoltosuhde muuttuu kestämättömäksi. Näin moni homoseksuaali tyytyisi heteronormatiiviseen yhteiskuntaan jossa homoutta ei suvaita ja ääneen homoutensa myöntäviä on täysin sallittua suihkia vähän pippurikaasulla. Suomalainen yhteiskunta ja tulevaisuuden veronmaksajat kiittävät, huoltosuhde on pelastettu ja eläkkeet saadaan maksettua. Miksi vähemmistöt vaativat koko yhteiskunnan romuttamista nykymuodossaan?
Keskustelussa on noussut myös esille enemmistön suhtautuminen homoseksuaaleihin, suurin osa suomalaisista ei hyväksy homoutta. Tämä tulee selville myös mainitun Pride-kulkueen osallistujamäärästä. Koska kulkueeseen osallistui vain noin 5000 henkeä, tarkoittaa se, että loput 99.5% suomalaisista ovat varmasti eri mieltä. Asmo Maanselkä kertoo mielipidekirjoituksessaan: "Rauhallinen rinnakkaiselo on mahdollista saavuttaa vain siten että marginaali ei vaadi omia arvojaan koko yhteisön arvojen perustaksi", joka on erittäin tärkeä tieto kaikille. Miksi kaikkien suomalaisten tulisi hyväksyä se että kaksi miestä haluaa elää yhdessä parisuhteessa? Kukaan ei heitä ole estämässä, mutta ajattelisivat sentään kaikkia muita ja väittäisivät olevansa kämppäkavereita.
Oletko sinä loukkaantunut vähemmistöstä joka vaatii sinua hyväksymään heidän elämäntapansa, ja sen mitä he tekevät kotonaan kun et ole paikalla? Miten vähemmistöt voisivat ottaa valtaväestön paremmin huomioon?
Kirjoittaja on hieman humalassa
Miksi vähemmistöt provosoivat valtaväestöä?